*

JukkaTuunanen Karjalasta Kajahtaa

Mitä yhteistä

70-luvulla ja tämän ajan mediakäyttäymisellä on selvä yhteys: samanlaista kuin termin rauhanomaisen rinnakkaiselon toistaminen. Silloin puhuttiin suomettumisesta. Suomettuminen  tarkoitti voimakkaamman valtion vaikutusvaltaa heikomman naapurimaan asioihin. Käsite esiteltiin alun perin Itävallassa jo 1950-luvulla, mutta sitä alettiin käyttää ahkerasti Länsi-Saksassa 1960-luvun lopulla.  Idea Finnladisierungille oli, että jos emme muuta tapaamme tehdä politiikka, meille käy kuin Suomelle, olemme rähmällämme Neuvostoliittoon.  Silloin media oli rähmällään ja tämä rähmällään olo jatkuu.

70-luvulla yliopistot vasemmistolaistettiin ja oman kotikaupunkini Joensuun yliopistoa kutsuttiin aiheellisesti punaiseksi (mm kasvatustieteen pääsykoekirjana oli Leninin opetuksia käsittelevä kirja). 70-lukuun mahtuu myös se, että jos joku oli eri mieltä vallitsevasta puheesta, hän oli taantumuksellinen, konservatiivi tai jopa fasisti. Sama puheenparsi on edelleen voimassa.

Silloin sanottiin: rauhanomainen  rinnakkaiselo, nyt kaikki ovat tervetulleita Suomeen. Silloin sanottiin YYA-sopimus on ulko-  ja turvallisuuspolitiikan kulmakivi,  nyt EU ja Euro on Suomen ulkopolitiikan kulmakivi. Silloin sanottiin: Suomi muuttuu aste asteelta kommunistiseksi valtioksi, nyt sanotaan Suomi muuttuu aste asteelta Nato-valtioksi. Silloin sanottiin: leniniläinen rauhanomainen rinnakkaiselon periaate on vahvistaa sosialistista ideologiaa, nyt sanotaan ”antaa kaikkien kukkien” vahvistaa maitten muuttumista suvaitsevaiseksi.

Jo silloin oli ihmisiä, medioita, organisaatioita, jotka olivat kaikista noista asioista eri mieltä. Miten heille kävi? Pahimmassa tapauksessa Kekkonen kirjoitti kirjeen ja ihmisen ura tai elämäntehtävä loppui siihen. Kaikki kumarsivat siihen yhteen suuntaa, koska joku oli keksinyt valheen, jolla yhteiskunta piti muuttaa vähemmistön mielipiteiden suuntaan.

Nyt meidän maamme rakkaat suuret mediatalot Yle ja Sanoma-konsernin mediat ovat tuossa samassa rintamassa. Halutun mielipiteen vastaiset käsitykset jätetään uutisoimatta tai sitten ne vääristellään. Esim Ylen vihapuhe-ilta osoitti, kuinka puolueellista on tiedonvälitys. Joka-ainoassa Ylen uutisessa käsitellään Donald Trumpia. Kun katsoo muiden maiden tv-uutisia, ne täyttävät ihan muut uutiset. Nyt meille syötetään valetta, että jos Trump jatkaa virassaan tietää se Suomen teollisuudelle suuria vaikeuksia. Suomen kokonaisviennistä suvaitsevaisen Barak Obaman 8 vuoden  aikana vain 5-6% kohdistui USA:han. USA on maamme 7-8 suurin vientimaa. Sen sijaan EU:n asettamat pakotteet Venäjää kohtaan ovat enemmän kuin puolittaneet viennin sinne, mutta siitähän ei saa puhua, koska EU  ja Euro on maamme ulkopolitiikan kulmakivi. Sitten Donald Trumpin maahantulokiellosta on tehty ykkösasia uutisiin. Miksi? Siksi että hän sanoi, meidän tulee tukea vainottuja kristittyjä veljiämme ja antaa heille etusija tulossa maahan. Trumpin lausunto löytyy tästä.  

Missä maissa eniten vainotaan? Pohjois-Korea, Irak, Eritrea, Afganistan, Syyria, Pakistan, Somalia, Sudan, Iran ja Pakistan.  Trump sanoi, että noista maista rajoitetaan islaminuskoisten tuloa ja kaikkien tulijoiden taustat tutkitaan. Tiesithän varmaan, että viime vuonna yli 250.000 kristittyä tapettiin uskonvainoissa. Miksi Yle tai Sanoma ei ole sanonut mitään. Se ei ole agendalla.  Ja Yle syyttää politiikkoja painostuksesta ja sananvapauden rajoittamisesta, mutta itse rajoittavat vapaata tiedonvälitystä 24/7. Mutta siitähän ei saa puhua, koska suvaitsevaisuus muuttaa yhteiskuntaa.

Mitähän mieltä meillä oltaisiin oltu noin vuosi sitten, kun maahamme ei päästetty Lapissa Venäjältä tulleita pakolaisia ja tuo uutinen olisi ollut joka päivä CNN, BBC ja USA:n lehdistön pääuutinen. Mutta eihän meillä Suomessa ketään rajoiteta maahan tulemasta uskonnon, syntyperän tai kotimaan perusteella, eihän. 

Tätä aikaa on verrattu myös 30-lukuun ja ääriliikkeiden nousuun Euroopassa. Silloin kansalle syötettiin median kautta valhe, joka pikkuhiljaa muuttui todeksi. Sama meno on nyt menossa Suomessa ja osittain myös Euroopassa. Kaikki, jotka silloin olivat eri mieltä eristettiin ja laitettiin laitoksiin. Neuvostoliitossa toisinajattelijat olivat kansan vihollisia ja heidän paikkansa oli liian usein hauta ja harvoin Siperia. Nyt kaikki eri mieltä olevat ovat konservatiiveja, fasisteja, suvaitsemattomia, ääriliikkeiden kannattajia. 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Neuvostoliiton aikana ja suomettumisen kultaikana puhuttiin silmäätekevien kotiryssistä. Nyt Suomi on brysselöitynyt. Missä kotibryssät? Jokaisella itseään kunioittavalla organisaatiolla oma lobbari Brysselissä. Siellä maha missä painitaan.

Toimituksen poiminnat