*

JukkaTuunanen Karjalasta Kajahtaa

Demokratiaa suomalaisittain?

Kas kummaa. Minua ihmetyttää demokratian toteutuminen Suomessa. Kun presidentti Niinistöllä on varsin hyvä etumatka gallupeissa sitä pidetään pahana. Hyvä asia monen mielestä olisi, jos kisa olisi tasapäinen. Siis Suomessa kansa ei saakaan päättää vaaleissa.

Siirrytään samassa asiassa hiukan kauemmas. Kun afrikkalaisen valtion päämies valitaan ja äänimäärät ns.toisella kierroksella ovat melkein tasan, Suomessa vaaditaan demokratian toteutumista ja uusia vaaleja. Jos taasen pääehdokas saa hurjan ison voiton, silloinkin vaaditaan uudet vaalit. Jos naapurimaan presidentiksi valitaan Vlamdimir Putin ylivoimaisella äänten enemmistöllä, vaaditaan uudet vaalit tai ainakin syytetään syrjinnästä ja manipulaatiosta.

Toisaalta kun Saksan liittokansleri otti syksyn vaaleissa rökäletappion, ei kukaan vaatinut Suomessa uusia vaaleja. Tai jos Unkarin kansa antaa konservatiivipuolueelle äänensä ja heillä on enemmistö parlamentissa, eivätkö he saakaan toteuttaa omia vaalilupauksiaan.  Tai pitääkö Puolan kansan alistua EU;n vaatimuksiin lopettaa kansalaisten tahdon toteuttamista demokraattisesti valitussa parlamentissa. Tai pitääkö Brittien kansanäänestys Brexitistä alistaa suomalaisten harkinnan alaisuuteen.

Onko käsityksemme demokratiasta todella näin hataralla pohjalla? Mitä on siis demokratia? Mitä on suomalainen demokratia? Suomen eduskunnassa istuu puolue (KOK) , joka sai enemmän ääniä kuin toinen puolue (PS), mutta sai vaalijärjestelmämme takia vähemmän paikkoja. Tai joku ehdokas Itä-Suomen vaalipiiristä saa 5.000 ääntä ja jää eduskunnan ulkopuolelle, mutta samaan aikaan hesalainen kandidaatti pääsee reilulla 3.000 äänellä sisälle.  Toinen epädemokratian mätämuna on ay-liikkeen vaalit. Vaikka jotkut toiset puolueet menestyvät paremmin ay-vaaleissa kuin demarit, kaikki keskeiset paikat ovat demarien käsissä. Syynä on etukäteen sovittu poliittinen sopimus ja lehmänkaupat. Se siitä demokratiasta. Kuinka monta perussuomalaista ay-johtajaa meillä on, vaikka merkittävä osa jäsenistöstä äänestää tuota puoluetta ja ehdokkaita ay-vaaleissa. Olisihan se mukaavaa, jos SAK pomona istuisi vaikka nykyinen työministeri Jari Lindsrtöm.

Mielestäni meillä ei ole mitään etuoikeutta puhua demokratian puolesta, ennenkuin korjaamme omat demokratia puutteemme. Ja jos palataan vielä presidentinvaaleihin. On kyseessä suora kansanvaali. Jos joku ehdokas saa 80% äänistä, tai 90% niin mitä siitä meidän tulee todeta: se on kansan tahto. Siis kansan tahto. Kansan  suurin enemmistö  haluaa niin. Onko siis siinä mitään pahaa. Miksi kaikki muut ehdokkaat haluavat ns.toisen kierroksen. Silläkö demokratia toteutuu. Viime presidentinvaaleissa toinen kierros käytiin. Toinen sai 64% ja toinen 36% äänistä. Oliko päätös siis demokraattinen? Miten Suomen kansan tilanne olisi ollut parempi jos kisa olisi päättynyt 50.1% vastaan 49.9%. Olisko voittaja ollut silloin enemmän koko kansan presidentti vai ei. Olisiko jompi kumpi pyytänyt Zimbabwen, Venezuelan tai Kenian äänenlaskijoitten apua tai pyytänyt vaikka EUta vaatimaan uusintavaaleja. 

Eläköön aito, oikea ja rehellinen demokratia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat