JukkaTuunanen Karjalasta Kajahtaa

Jymyuutinen Sanomasta

" Itä-Suomessa ilmestyvä paikallislehti on saanut haltuunsa Sanoma Oyj:n hallituksen yritysstrategian pöytäkirjat. Pöytäkirjoista näkyy Sanoman Oyj;n  painopistealueet markkinnoinnissa, maantieteellisistä painoituksista Euroopassa, luovuttavista medioista sekä ostostrategioista.  Luovuttavissa medioissa on mm. Benelux maiden suurilevikkisin pornolehti ja sen sexikanava sekä kaksi saksankielisissa maissa toimivaa autolehteä. Mistään noista asioista ei ole tiedotettu ko. maiden tytäryhtiöitä tai niiden henkilöstöä. Lisäliitteenä paljatuksissa on raju henkilöstön saneerausohjelma Suomessa, joka merkitsee vähintään joka kolmannen sanomalaisen menettävän työpaikkansa. Samassa yhteydessä sisäpiirin kuuluva henkilö on kertonut johtajiston optio-ohjelmista sekä sisäpiirikaupoista sekä mönkään menneistä irtisanomisista, joissa Sanoma Oyj:lle on langennut kymmenien miljoonien  korvaukset. Nämä korvaukset on kierrätetty saatujen dokumenttien mukaan eurooppalaisten tytäryhtiöiden kautta." Juuri noin voisi alkaa jymyjuttu Sanomasta.

Mitä Sanoma Oyj vastaisi: "Asiaa on laitettu tutkimaan poliisi ja kyseessä on törkeä yritysalaisuuksien paljastaminen. Sanoman korkein johto ei heti suostu kommentoimaan asiaa, mutta pitää ennen näkemättömänä, että yrityssalaisuuksia paljastetaan julkisesti ja tuomitsee teot. Samalla yhtiön lakimiehet vaativat uutisen julkaissuutta lehteä ja sen päätoimittajaa estämään lehden digiversion leviämisen. Sekä julkaisevasta yhtiöstä että päätoimittajasta on tehty rikosilmoitus. Sanoman johto korostaa myös, että etenkin luovuttavista  medioista Euroopassa tulee tämän paljastuksen jälkeen erittäin haasteellisia tehtäviä".

Tämä ylläoleva juttu on täysin kuvitteellinen. Siis kuvitteellinen kuten suurien mediatalojenkin uutisointi. Mutta jos Sanomassa kävisi  edelläkuvattu, yhtä laaja tai yhtä vakava tietovuoto, voisi uutinen olla tuonkaltainen. Vanha sanonta, joka sopii erittäin hyvin Sanomaan ja heidän tapaansa toimia pitää paikkansa: Sodan ensimmäinen uhri on totuus. Mielestäni valtiovallan pitäisi nyt heti perua kaikki Sanoma Oyj;n lehtitilaukset, siis kaikki sekä lopettaa kaikki mainostaminen Sanoma Oyj:n medioissa. Siis kaikki.  Valtiovalta tulee hyvin toimeen ilman Sanomia.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat